Jyväskylän adventtiseurakunta

-Avoimet ovet, avoimet sydämet, avoin Jumalan syli-

10.2.2011

Terveysasema toteutumassa Ghanaan jyväskyläläisvoimin

Ensimmäinen rakentajaryhmä pakkaa pian jo laukkujaan, ja suuntaa 20.2. Namongiin, keskiseen Ghanaan, aloittamaan uuden terveysaseman muuraustöitä. Huimalta tuntunut tavoite, 40 000 euroa, on kasassa. Jyväskylän adventtiseurakunnan ja sen yhteistyökumppaneiden projekti Namong 2011 on toteutumassa suunnitelmien mukaan.

Projekti on ollut käynnissä syksystä 2009 saakka. Tavoitteena on rakentaa Namongin kylään yli 450 m2 terveysasema, jossa alueen asukkaille voidaan tarjota lääkäripalveluita ja turvata muun muassa raskaana olevien naistenterveys. Tavalliselle ghanalaiselle terveydenhuoltopalvelut saattavat ollasaavuttamattomissa, joko pitkien välimatkojen tai hoidon maksullisuuden vuoksi. Namongilaiset ovat olleet erityisen huolissaan odottavien ja synnyttävien äitien tilanteesta. Kylän vaikutuspiirissä asuu yli 200 000ihmistä. Uusi terveysasema tulee osaksi Ghanan terveydenhuoltojärjestelmää. Ghanan terveydenhuollosta noin 40 % hoituu eri kirkkojen ylläpitämissä laitoksissa valtion maksaessa kuitenkin henkilökunnan palkat.

Namong 2011 -projektia johtaa laukaalainen Jarmo Majapuro. ”Projekti on noussut paikallisten tarpeista, ja lähdemme toteuttamaan sitä luotettavien suomalaisten ja ghanalaisten yhteistyökumppanien kanssa. Terveysasema tulee palvelemaan kylää ja koko lähiympäristöä. Nykyiseen tilanteeseen verrattuna lääkäripalveluiden tuominen kylään asukkaiden lähelle merkitsee ratkaisevaa eroa, koska alueen väestö on köyhää ja mahdollisuudet liikkumiseen ovat hyvin rajalliset,” tiivistää Jarmo Majapuro.

Matkaan lähtijät tapasivat toisensa tammikuussa viisumihakemustentäyttötalkoiden nimissä. Suomesta matkaan on lähdössä noin 50 henkilöä, suurin osa Jyväskylän ympäristöstä. Mukana on niin rakentamisen ammattilaisia kuin työtä pelkäämättömiä tavallisia ihmisiä, ala-asteelaisista eläkeläisiin. Muurauksen ja työmaan vastapainoksi mukaan lähtijät pääsevät myös tutustumaan ghanalaiseen elämänmenoon ja vierailemaan lähialueiden sairaaloissa, luontokohteissa ja kaksi vuotta sitten jyväskyläläisvoimin rakennetussa kirkossa.

Rakentajat tulevat olemaan paikalla kolmessa kahden viikon jaksossa. Tarkoituksena on, että uusi terveysasema saadaan valmiiksi tänä aikana ja voi aloittaa toimintansa jo keväällä 2011. Rakennuksella tulee olemaan mukana myös paikallisia rakentajia. Terveysaseman vesi- ja jätevesihuollon sekä kuivakäymälöiden järjestäminen tulee olemaan tärkeä osa hanketta. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensimmäinen rakennusryhmä pääsee aloittamaan seinien muurauksen valmiin perustuksen päälle. Majapuro lähteekin huolehtimaan alkuvalmisteluista paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa jo tällä viikolla, ennen muita, ja odottaa kahdeksan viikon reissuaan innolla. ”Kontti on jo matkalla meritse Ghanaan ja sisältää lahjoituksina saadut terveysaseman kalusteet ja terveydenhuollon välineistöä”, hän kertoo.

Namongin terveysaseman henkilökuntaa.

2 kommenttia:

  1. Hei ihanat Syliopistolaiset !

    Mitä projektille kuuluu tällä hetkellä ?

    Luin juuri sen olemassaolosta vasta nyt.Olen toiminut kätilönä ja sydäntäni lämmittää tällainen toiminta äitien ja erityisesti lasten puolesta.

    terveisin Marja Peltola

    VastaaPoista
  2. Hei Marja, projekti on 99% valmis eli sairaala ja klinikka ovat jo toiminnassa! :-)

    VastaaPoista