Jyväskylän adventtiseurakunta

-Avoimet ovet, avoimet sydämet, avoin Jumalan syli-

2.4.2011

Juhlapäivän kuvia!


Viimeinen työpäivä tai paremminkin aamu alkoi hiukan haikeissa tunnelmissa. Tietoisuus kotiin lähdöstä rupesi kolkuttamaan jo hyvin lähellä. Aamun muutaman tunnin puristukseen riitti monenlaista tekemistä ja kaikilla olikin kädet täynnä töitä.

Helena puhdistamassa ikkunoita.

Päivi, Malla ja Ilmari luuttuavat lattiaa.

Allekirjoittanut istutteli muutamia appelsiinin alkuja Afrikan kovaan maahan ja samalla tuli käytettyä käymälän tuotteita maanparannukseen.

Esko on "harmaantunut" betonin rapsuttelussa.


Pekka iloissaan toteaa: "Ei ole lariam harha! Hanasta tulee vettä."

Sairaalan puolen valloittivat lapset, kun itse juhla oli alkanut. Sairaalan puolelle jäi vielä paljon tekemistä, kuten kuvasta voi todeta. Mutta onhan seinät jo rapattu ja katoltakaan ei puutu kuin muutama pelti.


Klinikan kylttikin siirtyi vanhalta klinikalta uuden sairaalan kohdalle, jotta kutsu vieraat osasivat hyvin perille.


Juhlissa väkeä riitti runsaasti. Sairaalan edusta oli piiritetty katoksilla ja muovituoleilla. Korokkeella pidettiin runsaasti puheita ja paikalla oli myös kuninkaan edustaja sekä paikalliset kyläpäälliköt ja monia muita "julkisuuden henkilöitä.


Suomalaiset "palkinnon" jaossa. O yebaa!


Kuten kuvasta näkyy kiinnostuneita oli runsaasti. Ja klinikan käytävät täyttyivät ihailijoista.

Illalla tilanteen rauhottuessa seinävaatteet tulivat esiin paremmin. Vain maali puuttuu. Tosin yksi huone maalattiin malliksi kauniin keltaiseksi.

Ja siinä on viimeiset näkymät klinikasta ja sairaalasta. Hyvillä mielin saa lähteä kohti pohjolaa, kun on kattot lähes valmiina ja hyvät työntekijät jäävät vielä viimeistelemään tilat kuntoon.

6 kommenttia:

  1. Ojebaaaa, hieno näköne vaikkei iha viel valmis olkkaa, hyvä hyvä:)
    Teil o ollu komiat juhlallisuudet:)

    T: Akusua

    VastaaPoista
  2. Praise the Lord! Our God is good. Olen ollut hengessä mukana melkeinpä joka tunti.

    t. kaarina

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää. Ajatella, kaikki on noussut maan tasalta KUUDESSA VIIKOSSA - tosin monen ihmisen KOLMEN VUODEN kovan työn ansiosta.

    Kiitos Jumalalle, että ollaan saatu olla tässä ihmeessä mukana.

    Ansku

    VastaaPoista
  4. Kyllä kelpaa täällä Suomessa esitellä tutuille ja tunetemattomillekin rakentamisprosessia ja upeaa lopputulosta.

    Kun siellä on pidetty virallisia kiitospuheita niin haluan myös ADRA Finland säätiön puolesta kiittää Jyväskylän adventtiseurakuntaa, Maranatha Finland Volunteersia, Sympatia keräystä ja kaikkia upeita vapaaehtoisia rakentajia tästä yhteistyöprojektista. Saakoon jokainen, joka on Namongin klinikkaan jollakin tavalla panostanut, tuntea tyytyväisyyttä ja iloa merkityksellisestä aikaansaannoksesta!

    Mietimme yhdessä Namongin projektiryhmän kanssa, mitä mahdollisuuksia meillä olisi tukea klinikan toimintaa, jotta sen toiminta voisi vakiintua ja kehittyä ja että se voisi tarjota mahdollisimman korkeatasoista hoitoa alueen väestölle.

    VastaaPoista
  5. Olihan se hieno saavutus. Alun perin tavoitteena oli rakentaa klinikka, n. 250 m2 huonetilaa, porakaivo, ekovessa ja jonkinlainen jäteveden puhdistussysteemi. Tavoitteista saatiin kaikki tehtyä ja lähes valmiiksikin. Rahat loppuihin töihin laaditun kustannusarvion mukaisesti jätettiin luotettavaan hallintaan.
    Kaiken tämän lisäksi saatiin rakennetuksi myös pikku sairaala klinikan viereen: synnytyssali ja kolme 6-8 sänkypaikan osastoa. Yhteensä rakennusalaa on n. 530 m2. Em. rahat riittävät sairaalan saamiseksi käyttökuntoon.
    Kuukauden kuluessa toiminta käynnistynee toden
    teolla kunhan merikontti vain saapuu paikalle.
    Rakennusten suunnittelu ja toteutus oli kova ponnistus (matkan aikana hävisi yli 5 kg painosta, kertoi vaaka kotona) sillä paikallisesta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta ei ollut apua. Kaikki oli tehtävä siinä ja nyt Namongiin saapumisen jälkeen. Onneksi oli paikallinen ammattitaitoinen työnjohtaja Kofi ja hänen työntekijänsä, jotka osasivat ja tekivät yhdessä suomalaisten kanssa.
    Kiitos kaikille, jotka olitte siellä. Oli ilo työskennellä kanssanne. Kiitos proj.johtaja Jamolle! Kiitos keittiölle, jonka toiminta piti meidät hyvässä kunnossa ja työkykyisinä!
    Vihkiäistilaisuuden monet kiittävät puheenvuorot kuuluvat teille kaikille ja myös heille, jotka taloudellisesti tekivät tämän mahdolliseksi.
    Olen vakuuttunut, että klinikka/sairaala tulevat todelliseen tarpeeseen ja auttavat lähiseudun asukkaita suuresti.
    Pekka

    VastaaPoista
  6. Praise God! Well done, Namong team! :)

    VastaaPoista