26.12.2022

Ajatus viikolle: Aristoteles

 

Toivo on valveilla olijan unta.


Tapaninpäivä: Jes. 9:5-6

 


Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.



25.12.2022

Joulupäivä: Luuk.2:8-15


Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: “Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko  kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on  Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: “Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.”


24.12.2022

Ilouutinen: on syntynyt pelastaja, Kristus, Herra!


 

4. adventti: 1.Joh. 4:10



Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

23.12.2022

4. adventti: Room. 8:38-39



Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.


22.12.2022

4. adventti: Ef. 1:12

 


Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi.


21.12.2022

4. adventti: Kol. 1:27



Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.


20.12.2022

4. adventti: 1.Piet. 1:8-9




Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

19.12.2022

4. adventti: 1.Tes. 3:12-13

 


Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan – niin kuin mekin rakastamme teitä – ja vahvistakoon näin sydämenne, että ne olisivat pyhät ja moitteettomat Jumalamme ja Isämme edessä, kun Herramme Jeesus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa.

Ajatus viikolle: Jer. 29:11

 

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.


18.12.2022

4. adventti: Matt. 1:20-21



Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: “Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”


17.12.2022

3. adventti: Jes. 49:13



Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan.


16.12.2022

3. adventti: Joh. 1:15

 


Johannes todisti hänestä ja huusi: “Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.”


Löytänyt oon suuren ilon -jouluinen perhekirkko 17.12. 2022 klo 11


 Jouluinen perhekirkko

koskettavat joululaulut
jouluevankeliumi "särmällä"
rukousta
lastenyllätyksiä ja tekemistä
glögiä ja pientä herkkua

Tervetuloa ilon äärelle!

15.12.2022

3. adventti: Ef. 3:14-15




Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.


14.12.2022

3. adventti: Matt. 3:1-2


Noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: “Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”


13.12.2022

12.12.2022

3. adventti: Luuk. 1:66



Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: “Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.


Ajatus viikolle: Ruskin

 

Tosi kirkko on kaikkialla missä käsi auttavana kohtaa toisen käden.


11.12.2022

3. adventti: Matt. 11:2-6



Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: “Oletko sinä, se jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: “Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:

Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”


Hyvää tekevä joululahja


 

10.12.2022

2. adventti: Kol. 1:11

 



Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.


9.12.2022

2. adventti: Ps. 16:11

 


Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.


8.12.2022

2. adventti: Matt. 5:12

 


Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.


7.12.2022

6.12.2022

2. adventti: Miika 7:7

 



Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!


5.12.2022

2. adventti: Ps. 130:5-6

 



Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Minä odotan Herraa kuin vartija aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.


Ajatus viikolle: Thomas Fuller

 

Köyhä ei ole se, jolla on vähän, vaan se joka vaatii paljon.


4.12.2022

2. adventti: Mark. 13:26

 


Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan, ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valitut neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten.


2.12.2022

1. adventti: Ef. 4:31-32

 


Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.


1.12.2022

1. adventti: Joh. 15:11

 


“Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”