6.5.2021

Lapsettomien lauantai: Lohduttava syli

Lohduttava syli

Kuulin lapsettomien lauantaista ensimmäistä kertaa, kun olimme mieheni kanssa toivoneet lasta noin vuoden ajan. Etsin netistä tietoa, koska mieleeni oli hiipinyt epäilys, että olisimme ”niitä”. Vuotta myöhemmin asiasta ei ollutkaan enää epäselvyyttä. Olimme tahattomasti lapsettomia.

Lapsettomien lauantai on epävirallinen muistopäivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n aloitteesta vuonna 1993. Kyseessä ei ole juhlapäivä, eikä se, että päivää vietetään äitienpäivää edeltävänä lauantaina ole sattumaa. Lapsettomien lauantai on muistopäivä. Sen tarkoituksena on tuoda esiin tahatonta lapsettomuutta, ettei joukko ihmisiä jäisi ulkopuolelle – hekin ovat Jumalalle aivan yhtä arvokkaita ja rakkaita – eikä vanhemmuutta pidettäisi itsestäänselvyytenä. Kaikki miehet eivät ole isejä, eivätkä kaikki naiset ole äitejä.

Tahaton lapsettomuus on hyvin yksityinen suru, ainakin omalta osaltani voin sanoa niin. Sittemmin olen ollut kohtalaisen avoin lapsettomuudestamme, mutta aluksi salasin suruni kaikilta, paitsi mieheltäni, joka jakoi sen kanssani – ja Jumalalta. Olisi ollut aivan liikaa vaadittu, että olisin kyennyt pukemaan tunteeni ja kokemukseni ymmärrettäviksi sanoiksi.

Lapsettomuudesta on vaikeaa puhua ulkopuolisille, ja on hyvin ikävää laittaa toinen tilanteeseen, jossa he kokevat, että heidän pitäisi sanoa jotain sopivaa ja kannustavaa. Hyväntahtoiset kehotukset olemaan stressaamatta ja kertomukset ihmeistä, jotka tapahtuivat toisille, ne voivat tehdä kipeää.

Niinpä minä käännyin Jumalan puoleen. Rukoilin johdatusta. Purin sydäntäni. Avasin hänelle pelkoni, turhautumiseni ja suruni. Rukoilin jatkuvasti, että tilanne ratkeaisi niin kuin hänen mielestään parhaaksi on.

Raamattua tutkiessani löysin kuusi kertomusta tahattomasta lapsettomuudesta.

Näistä kertomuksista tunnetuin lienee Saaran tarina (1. moos. 15-21). Se on myös pisin ja yksityiskohtaisin. Se kuvaa monia lapsettomuuden aiheuttamia tunteita, kuten epätoivoa, surua, kateutta ja lopulta asian hyväksymisen. Kun Saaralle selvisi, ettei tule raskaaksi, hän lapsen saadakseen pyysi miestään Abrahamia saamaan lapsen orjattaren kanssa. Ajan myötä Saara kasvoi naiseksi, joka nauroi kuullessaan saavansa lapsen.

Lyhyin ja ytimekkäin kertomus lapsettomuudesta on Iisakin ja Rebekan tarina: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tämä oli hedelmätön. Herra kuuli hänen rukouksensa, ja Rebekka tuli raskaaksi.” (1. Moos 25:21) Tässä yhdessä ainoassa jakeessa on kuvattu kaikki, mitä ihmisen tarvitsee tehdä: kääntyä Jumalan puoleen. On tosin hieman epäselvää, kuinka huolissaan Iisakin todella olisi tarvinnut olla. Hänen isälleen Abrahamille oli luvattu, että hänen jälkeläisensä lukumäärä olisi merkittävä, ja Iisak isänsä “ainoana” poikana olisi luontaisesti osallinen kyseisestä lupauksesta. Samaan aikaan ajattelen, että Iisakin ja Rebekan oli hyvä tiedostaa, että lapset ovat Jumalan arvokas lahja myös heille, ei itsestäänselvyys.

Raakel (1. moos 29:31, 30:22). Hänen kertomuksensa on ainoa, jossa lapsettomuuden syy mainitaan: koska hänen miehensä Jaakob suosi häntä toisen vaimonsa Lean kustannuksella. Hänkin sai lopulta kaksi poikaa: Joosefin ja Benjaminin.

Hanna. (1. Sam. 1) Hänen lapsettomuudestaan puhutaan vain lyhyesti, mutta hänen surunsa nousee selvästi esiin. Hän itki rukoillessaan kirkossa niin kovasti, että pappi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa.

Manoahin vaimon (Tuom. 13:2) sekä Elisabetin ja Sakariaan (Luuk. 1:7-25) tarinat muistuttavat jossain määrin toisiaan. Manoahin vaimon nimeä ei edes mainita koko kertomuksessa, joka on enemmän Simsonin taustatarina kuin kertomus lapsettomuudesta. Vastaavasti Elisabetin ja Sakariaan lapsettomuudesta kerrotaan Johannes Kastajan taustatarinana, mutta heidän lapsettomuudesta puhutaan myös tunteiden tasolla. Elisabetin sanat lasta odottaessaan kertoo myös lapsettomien, erityisesti naisten, kokemasta kohtalosta: “Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta.” (Luuk. 1:25) Tahattomasti lapsetonta naista halveksuttiin avoimesti.

Yhteistä kaikille näille tarinoille on, ettei heistä kukaan jää lapsettomaksi. Raamatussa pysyvästi lapsettomaksi jäävät henkilöt ovat kulkeneet elämässään polkuja, joihin ei liity perhe. Se ei tarkoita sitä, että kaikki Herraa rukoilevat saisivat lapsen. Osa tahattomasti lapsettomista jää rukouksista huolimatta pysyvästi lapsettomiksi.

Me voimme kuitenkin kääntyä Jumalan puoleen murheinemme, koska  ei mikään eikä kukaan erota meitä Jumalan rakkaudesta. Me voimme vaikka pienen lapsen lailla raivota hänelle, koska emme voi ymmärtää miksi ei voi saada jotain, mikä on toisille niin luonnollista ja itsestäänselvää. Parhaassa tapauksessa tämä lähentää suhdettamme taivaalliseen Isäämme; meidän on lähestyttävä häntä voidaksemme raivota hänelle. Niin kävi minullekin. Sain rauhan ja pystyin entistä enemmän arvostamaan sitä, miten paljolla minua oli jo siunattu. Niinpä ennen kuin tiesin tulevani äidiksi, tein kastepäätöksen.

Minä tiedän, ja pyrin niin todistamaan, että jos olisimme jääneet pysyvästi lapsettomiksi, meidät olisi kannateltu surumme yli. Tunsin niin myös silloin, kun katselin vastasyntynyttä esikoistani vastasyntyneiden teho-osastolla epävarmana hänen voinnistaan. Se on kuitenkin jo eri tarina, joka päättyi onnellisesti. Nämä kokemukset vahvistivat ymmärrystäni siitä, että meitä ei jätetä yksin surumme keskelle. Äitinä minä pyrin tarjoamaan lapsilleni lämpimän ja turvallisen sylin, mutta se on pientä verrattuna siihen, miten lohduttava voi Jumalan syli olla. Niin kuin Matteuksen evankeliumin 5. luvussa sanotaan: ”Autuaita murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.”

Tulevana sunnuntaina saan viettää äitienpäivää, nyt jo kahden lapsen äitinä. Lauantaina haluan kuitenkin muistaa omaa taivaltani sekä muita lapsettomuudesta kärsineitä. Se on aihe, joka helposti unohtuu monilta elämän monien pyöritysten lomassa. Joten kaikessa hiljaisuudessa monet tahattomasti lapsettomat katselevat elämää, ulkopuolisina. Ja sitä ulkopuolisuuden tunnetta toivoisin lievennettävän. Nämä ihmiset ovat osa elämää. Heidän lapsettomuutensa ei saa vähentää heidän arvoaan ihmisinä, läheisinä. 

Lapsettomien lauantaita voi viettää monin eri tavoin:

-Muistamalla lapsettomia, sekä tahattomasti että vapaaehtoisesti lapsettomia, rukouksessa.

-lapsettomille ystäville, kysyä kuulumiset ja ehkä sopia tapaamisesta jonkin hauskan asian äärelle. Ei ole tarpeen mainita lapsettomuutta, vaan “koska olet arvokas ystävä”.

-Käymällä Mäntykankaan hautausmaalla sijaitsevassa Hietakehdossa. Se sijaitsee siunauskappelin takana uurnametsähautausmaan keskusaukiolla. Aukion muurin laatassa on sanat “Lapselle, jota emme saaneet”. Aukiolla on myös luonnonkivi ja vesiallas, johon voi tuoda kelluvia kynttilöitä. Katoksen alla penkillä voi viivähtää hetken aukiota ympäröivän kauniin mäntymetsän rauhassa. Paikka on nimetty Aleksis Kiven Sydämeni laulun mukaan.

-Osallistumalla Simpukka ry:n tapahtumiin (https://www.simpukka.info/simpukka-viikko-2021/), kuten Tyhjän sylin hartauteen, joka pidetään Seinäjoella, mutta johon voi osallistua myös verkon välityksellä.

Tässä kerrotaan tahattoman lapsettomuuden aiheuttamasta surusta, mutta Jumalan lohduttava syli on avoin kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Kiitos Luojalle siitä!

Tuija Vangas-Heiskanen