KORONA JA KUOLEMA

Korona ja kuolema: Elävien kirjoissa kuoleman varjon maassa


”Koronavirus heitti kuoleman kasvoillemme”, uutisoi Yle.  (Yle 9.4.2020) Elämme kuoleman varjon maassa, pimeässä laaksossa.

Yli 100 000 ihmistä on jo kuollut koronavirukseen, heistä Euroopassa 70 043. Perjantaina Suomessa koronavirukseen kuolleita oli 48, tehohoidossa 81, sairaalahoidossa yhteensä 236. Jyväskylässä on 53 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.”Koronavirus on tehnyt konkreettiseksi sen, että elämä on hauras. Lääketiede pystyy paljoon, mutta kuolemaa se ei pysty poistamaan.”

Nyt joudumme siis huomaamaan sen kuoleman varjon, jonka alla asumme. Mieluumminhan eläisimme ajattelematta koko asiaa. Kuitenkin Suomessa kuolee 54 000 ihmistä vuodessa, keskimäärin 150 päivässä. Kuolema on osa elävien elämää hyvinvointivaltio-Suomessakin. ”Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.” (Psalmi 18:10)

Sata vuotta sitten jylläsi espanjantauti, joka kiersi maailman syrjäisimmätkin kolkat. Se tappoi 25-50 miljoonaa ihmistä parissa vuodessa. Mikään muu tauti, sota tai nälänhätä ei ole tappanut yhtä paljon ihmisiä yhtä lyhyessä ajassa. Suomessa siihen kuoli noin 30 000 ihmistä.


Se oli oikeasti amerikantauti ja josta se levisi tehokkaasti maailmalla amerikkalaissotilaiden kautta, joita tuotiin sotimaan ensimmäiseen maailmansotaan. Viruslinko. Tietoa taudista ruvettiin saamaan vasta kun se oli laajalti levinnyt Espanjassa, sillä se oli puolueeton maa eikä sen tarvinnut valehdella niin kuin muut maat tekivät. Yleisesti tietoa taudista peiteltiin. ”Melkein koko Espanja joutunut influenssaa muistuttavan taudin uhriksi… Tautia ei pidetä vaarallisena”, uutisoivat suomalaiset lehdet.

Espanjantaudin ensimmäinen aalto nousi keväällä ja laski kesällä. Useimmat paranivat. Toinen aalto puhkesi elokuussa Ranskassa ja räjähti pandemiaksi eri puolilla maailmaa. Kesän aikana virus oli muuttunut tappajaksi.

Virusta vastaan taisteltiin sulkemalla kouluja, kirkkoja, teattereita, biljardisaleja. Sosiaalista eristäytymistä suositeltiin. New Yorkissa suljettiin kaikki kaupat paitsi ruokakaupat ja apteekit.  Jossakin peruttiin kaikki kokoukset, jossain hengityssuojainten käyttö oli pakollista.

Lokakuussa 1918 Oulussa oli lestadiolaisten kokous. Lähes kaikki sairastuivat kotiin palattuaan. Pahimmillaan tauti johti kuolemaan muutamassa tunnissa. Aamulla saattoi olo tuntua vähän sairaalta ja jo kesken työmatkan tuli kuolema. Kolmas aalto oli seuraavana keväänä maalis-toukokuussa 1919. Suomessa kiellettiin huvitilaisuuksia, jumalanpalveluksia, työväenyhdistyksen iltamia. Suomussalmella yhdessä kylässä hautaamista odotti 40 ruumista. Päivittäin kirjattiin noin 30 kuollutta. Huhtikuun 6. päivänä Helsingissä Malmin hautausmaalla kolme pappia siunasi 57 ruumista, 20 jäi jäljelle.

Suomessa neljäs aalto 1920 oli julmin Lapissa. Lappi oli säästynyt aiemmilta aalloilta, mutta nyt kahdessa kuukaudessa kuoli joka kymmenes Inarin asukkaista. 300 ruumista.

Espanjantauti oli nopeasti muuntautuva, erittäin tappava lintuinfluenssa. Nyt kiertää uusi koronavirus, niin kuin olivat sars ja mers. Se vaikuttaa hitaammalta muuttumaan. Valtiot eivät valehtele taudin etenemisestä niin paljon kuin sata vuotta sitten.


Koronapandemia on tuonut elämäämme eristystä, etäkoulua, etätöitä, taloushuolia, lomautuksia, yksinäisyyttä, joillekin liikaa neljän seinän sisällä oloa. Se on siirtänyt ylioppilasjuhlia ja ainakin kevään- ja alkukesän tapahtumia. Vääjäämättömästi tulee myös sairastumisia – ja kuolemia.


Ei ole vainoharhaista miettiä: Sairastunko? Kuolenko minä? Kuoleeko läheiseni?


Jeesukseen uskovalla adventistilla on asiat sen puoleen hyvin, että meillä on hyviä välineitä käytössämme kuolemaa ajatellessamme. Tiedämme, että Jumala on 100% rakkaus. On turvallista sanoa ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.” (Psalmissa 31:6) Tiedämme ettei Jumala kiduta ketään ikuisessa helvetissä. Tiedämme, että kun ihminen kuolee, hän kuolee, ei tiedä mitään, hän nukkuu, hänellä ei ole mitään hätää. Hän ei kummittele missään, ei ole ahdistunut eikä levoton. Hän lepää. 


Jeesus sanoo: ”Minun Isäni TAHTOO, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh. 6:40)


On helpottavaa ymmärtää ero ensimmäisen ja toisen kuoleman välillä. Ensimmäinen kuolema on kaikkien osa kunnes Jeesus saapuu. Se on kuin unta, josta saa yhtäkkiä herätä Jeesuksen tuloon. Tulipas Jeesus pian! sanovat kautta vuosituhansien eläneet uskovat.


”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25) Toinen kuolema, se että häviää ikuisesti olemasta, on ikuinen ero Jumalasta eikä kosketa Jeesukseen uskovia.


Näiden asioiden tietäminen ja sisäistäminen helpottaa ihmisen elämää ja kuoleman kohtaamista. Jeesuksen ja Raamatun opetus vapauttaa elämään ilman pelkoa!


Mutta oman tai läheisen kuoleman ajatteleminen huolestuttaa silti, eikö niin. Emme me halua sitä ensimmäistäkään kuolemaa. Halu elää on niin voimakas. Kasveilla, eläimillä, ihmisillä on pohjimmiltaan hurjan voimakas elämän halu. Sitkeästi selviydytään vaikka minkälaisista ahdingoista.


Parveketta siivotessani löysin muovipussin, jota luulin roskapussiksi. Siellä olikin viime kevään kevätkukkien sipuleita, jotka olin laittanut talteen, jotta syksyllä laittaisin ne maahan. Jospa niistä tulisi iloa muillekin. Hyviä ajatuksia on paljon, mutta ei niitä saa toteutettua… Niinpä sipulit ovat viettäneet talven muovipussissa parvekkeella. Hyasintin sipuleilla on ollut kova halu elää kurjasta kohtalostaan huolimatta – niistä pukkaa uutta elämää! Elävät haluavat elää.


Oman kuolevaisuuden kohtaaminen on epämiellyttävää. Millaista se sitten on kun kuolee? Onko kipuja? Tukehdunko? Minäkö en olisi enää olemassa…? Tulen unohdetuksi kuin muutkin kuolleet? 

YLE:n artikkelissa sairaalapappi Virpi Sipola sanoo: ”Kuoleman pelko liittyy oman itsen ja elämän hallinnan menetykseen.” ”Pohjimmainen ahdistus on, että minä lakkaan olemasta, se todellisuus, jonka jotenkin tiedän ja tunnistan, sitä ei enää ole. Olisikin tärkeää, että ihminen miettii tai keskustelee siitä, mihin hän menee kuollessaan.” ”Monet joutuvat miettimään omaa elämäänsä ja sitä, elääkö arvojensa mukaista elämää.”


Raamatussa on paljon kielikuvia kuolemalle. Kuolleet ovat hiljaisuuteen astuneita. Puhutaan kuoleman porteista. ”Kaikki ruoka inhotti heitä, he olivat jo kuoleman porteilla.” (Psalmi 107:18) Ruokahalu häviää kuoleman lähestyessä. Kuoleminen on silmien valon sammumista. ”Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.” (Psalmi 18:5) ”Kuin lammaslauma he vaipuvat tuonelaan, kuolema paimentaa heitä siellä.” (Psalmi 48:15)


Psalmi 6 kuvaa kuoleman pelkoa.  ”… tuska polttaa minun luissani” ”mieltäni jäytää pelko” ”Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.” ”Olen valittanut itseni uuvuksiin, yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä, leposijani kastunut kyynelistä.” ”Silmäni ovat surusta hämärtyneet, näköni on himmentynyt ahdinkoni tähden.” (Psalmi 6:3,4,6,7,8)

Kysyin puolisoltani, joka joku vuosi sitten kävi konkreettisesti kuoleman porteilla, neuvoja miten kuolemaan tulisi valmistautua. Tee testamentti, siivoa tavarat pois, sanoi hän. Hänen neuvonsa sopii psalmi 49:18 toteamukseen ”Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.” Kuolleet vähitellen unohtuvat, se on totuus. Ihmiset sanovat, että muisto elää ikuisesti. Se ei ole totta, mutta jos haluat vaikuttaa kuolemasi jälkeen, tee testamentti. Jää jälkeesi vähän tai paljon rahaa, voit jatkaa vaikuttamista kuolemasi jälkeen. Voit vaikuttaa ikuisiin asioihin: mahdollistaa pienen seurakunnan toimintaa ihmisten hyväksi (pienet ovat kustannustehokkaimpia hengellisiä toimijoita), tukea koulua, joka pelastaa nuoria; mahdollistaa sen, että on kokoaikaisia evankeliumin julistajia; auttaa siinä, että kirkolla on kassassa tarpeeksi rahaa toimia luovasti ja tehokkaasti; jne.

Suoma Tillonen oli pienituloinen ompelija, Teuvo Miettinen rikas liikemies. Kumpikin vaikuttaa edelleen, kauan kuolemansa jälkeen testamenttinsa ansioista.  Ehkä koronatodellisuus saa meidätkin laittamaan raha-asiamme kuntoon ja tekee meistä pitkäaikaisia vaikuttajia.


Omassa ja läheisen kuolemisessa meitä huolestuttaa myös se, joutuuko kuolemaan yksin. Italiassa ja Espanjassa tämä on ollut nyt karuakin karumpaa todellisuutta. 


Millaiselta Jeesuksesta, Jumalan pojasta tuntui kuoleman kohtaaminen? Jeesuksen kuolinpäivästä puhutaan ”pitkänäperjantaina”. Se ei ollut helppo päivä. Eikä ollut helppoa siihen valmistautuminenkaan.

Matteuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen, Jumalan pojan tunteista kuoleman edessä.
Hän kuvaili olotilaansa ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan.” (26:38) Tunnetasolla kuoleman kohtaaminen oli Jeesuksellekin ahdistavaa, kauhistuttavaa, kivuliasta. ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni.” (26: 39) Jeesuskin olisi mieluummin välttänyt kuoleman. Ei ihminen halua kuolla. Ei Jumala halua kuolla. 


Jesaja 53 luku kuvailee äärimmäistä hylkäämiskokemusta. Jeesus oli hyljeksitty, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, halveksittu. ”Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta…”. (jae 8)


”Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: … Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matteus 27: 45, 46)


Äärimmäinen hylkäämisen kokemus. Pimeydessä, yksin, hylättynä. 


Jeesus lainasi psalmia 22 – se kuvaa miltä hänestä tuntui. ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.” ”Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa.” ”Mutta minä olen maan mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.” ”Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta.” ”Sonnien laumat piirittävät minua, villit Basanin härät minut saartavat, kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua, kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.” ”Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisistaan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rinnassani. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!”  (Psalmi 22:2,3,7,12,13,14,15,16)


Tällaiselta Jeesuksesta tuntui. Hänen kuolemansa oli hyvin yksinäinen.


Kuolema on äärimmäinen luopuminen, jota emme mekään haluaisi tehdä. Emme voi etukäteen tietää miltä tuntuu kuolla. Läheistemme kokemuksista tiedämme, että se voi olla kaunis ja rauhallinen hetki. Se voi olla myös kivulias ja kauhistuttava hetki. Se voi olla nopeaa, hidas kuihtuminen tai liian pitkä piina. Tapahtuu se yksin tai rakkaiden ympäröimänä, kuoleman jokainen kuitenkin kohtaa yksin ja itse. 


Jeesuksen kuolinpsalmissa 22 kaikesta kivusta ja hylkäämisestä huolimatta seuraa kuolemasta myös hyvää. ”Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin.” ”Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi, Herraa etsivät ylistäkööt häntä!” ”… mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat, saavat palvella Herraa. He kertovat hänestä lapsilleen, ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt.” (Psalmi 22:25, 27, 31,32)


Jumalan hyvyys ja rakkaus voittavat. 


Elämme kuoleman varjon maassa, mutta on olemassa ”elämän kirja” (Fil. 4:3), jossa Jeesukseen uskovien nimet ovat. Emme tiedä miten tiedot ovat tallennettu – pilvipalvelun sijaan käytössä on taivaspalvelu, mutta Jeesuksessa sinun ja minun tietoni ovat varmassa tallessa. Varmuuskopio tehtiin ristillä, kuoleman levossa sapattina ja viikon ensimmäisenä päivänä ylösnousemuksessa.

”Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.” (Room. 14:8)


Tapahtuu oma kuolemamme rakkaittemme ympäröimänä tai ei, emme ota tuntematonta viimeistä henkäystämme yksin, emme astu kuoleman porteista yksin, emme vaivu hiljaisuuteen yksin, vaan edelläkävijämme, Jeesus, on jo tehnyt sen ja on kanssamme. Hänen turviinsa paenneilla on toivo edessään.  (Hepr. 6:18-20)


”Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.” (Matteus 4:16) Siitä on pääsiäisessä kysymys. 

Ansku Jaakkola, pastori
Keski-Suomen etäpääsiäisjumalanpalveluksessa 10.4.2020

Lähteitä:
https://yle.fi/uutiset/3-11300375

https://dynamic.hs.fi/a/2020/kauheakulkutauti/ 

Raamattu