”Minä sanon teitä ystäviksi,” sanoo Jeesus. Mitä sinä sanot hänestä? Millainen on suhteesi Jumalaan? Onko hän sinulle erityisesti Luoja, Kaikkivaltias, Herra, Isä tai äiti, tuomari… vai ystävä?
Ystävyyttä ei ole ilman luottamusta. Vaikka viettäisin paljonkin aikaa joidenkin kanssa, ei kyse ole aidosta ystävyydestä, jos en voi luottaa heihin.
Luotammeko Jumalaan niin paljon, että olemme aidosti ystäviä? Palvelija voin olla ilman samanlaista luottamusta. Palvelijan tehtävä on totella, ja sitä voi tehdä pelosta, rangaistusta välttääkseen, miellyttämisen halusta, pakosta, tottumuksesta. Mutta molemminpuoliseen, aitoon ystävyyteen tarvitaan luottamusta ja ihan yksinkertaisesti ystävällisyyttä.
Jos Jumala haluaa mieluummin ystäviä kuin palvelijoita, niin miksi hän vaikuttaa Raamatussa välillä hyvin epäystävälliseltä, pelottavalta ja arvaamattomalta? Voiko hän oikeasti olla tosi ystävä – vai olisiko
parempi tyytyä olemaan palvelija?
Filippus oli fyysisesti paikalla, kun Jeesus sanotti ystävätoiveensa. Ilmeisesti häntäkin oli askarruttanut ero ystävällisen Jeesuksen ja sen välillä, mitä hän piti Vanhan testamentin kuvana Jumalasta. Filippus
sanoi hänelle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Ja tähän Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne?” (Joh. 14:8-9)
Voin kuvitella Filippuksen selittäneen: ”Kyllä minä sinut tunnen! Tiedämme millainen sinä olet ja rakastamme sinua. Vaikka olet Jumalan Poika, emme pelkää olla lähelläsi. Mutta meillä on kysymyksiä Isän suhteen. Jumalan, joka jyrisi Siinain vuorella, hukutti maailman tulvaan, tuhosi Sodoman ja Gomorran, joka poltti Aaronin pojat Nabadin ja Abihun (3. Moos. 10:1-11), käski maan nielaista Korahin, Datanin ja Abiramin (4. Moos. 16), käski kivittää Akanin perheineen (Joosua 7) ja satoi tulta Karmelin vuorella (1. Kun. 18)? Miten ihmeessä Isä voisi olla samanlainen kuin sinä?”
Ja Jeesus vastaa: ”’Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.’ (Joh. 14:9) Jos voitte luottaa minuun, voitte luottaa häneen, joka lähetti minut. Älkää ymmärtäkö noita ahdistavia ja pelottavia kertomuksia niin, että
ajattelette Jumalan olevan vähemmän ystävällinen ja lähestyttävä kuin minä. Minähän olin siellä erämaassa Israelin kansan kanssa! Se olin minä!”
Paavali ymmärsi tämän. ”Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.” (1. Kor. 10:4)
Jospa Filippus olisi jatkanut kyselyään… Jeesus, miksi määräsit Akanin ja hänen koko perheensä kivityksen, mutta estit vähän aikaa sitten aviorikoksen tehneen naisen kivityksen? Miksi jylisit niin kovaa Siinailla, mutta nyt puhut meille niin lempeästi?
Mietitäänpä millaista olisi ollut olla Siinain juurella.
”Määrää vuoren ympärillä raja ja varoita kansaa nousemasta vuorelle tai edes koskemasta sen juureen. Jokaista, joka koskettaa vuorta, rangaistakoon kuolemalla, mutta häneen ei saa koskea käsin, vaan hänet
on joko kivitettävä, keihästettävä tai ammuttava jousella. Syyllinen ei saa jäädä eloon, olkoon sitten ihminen tai karjaeläin.” (2. Moos. 19:12,13)
”Kolmantena päivänä aamun tultua alkoi jyristä ja salamoida. Vuoren yllä lepäsi raskas pilvi ja kuului voimakasta torventoitotusta, ja kansa vapisi pelosta leirissään. Mooses vei israelilaiset ulos leiristä
Jumalaa vastaan, ja he jäivät vuoren juurelle. Siinainvuori oli kauttaaltaan savun peitossa, koska Herra laskeutui vuorelle tulessa. Vuori savusi kuin tulinen uuni ja vavahteli ankarasti. Torven ääni
kasvoi kasvamistaan, Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylisten.” (2. Moos. 19:16-19)
Herra sanoi Moosekselle: Mene alas ja varoita ihmisiä, etteivät he paremmin nähdäkseen tunkeudu rajan yli lähemmäksi Herraa, sillä silloin monet kuolisivat. Myös pappien, jotka muuten saavat lähestyä Herraa, täytyy puhdistautua ja pyhittää itsensä, ettei Herra musertaisi heitä.” (2. Moos. 19:21-22)
Miksi tällainen pelottava tapahtuma?
Jumala kertoo yhden syyn. ”Minä tulen sakean pilven sisällä luoksesi, jotta kansa kuulisi minun puhuvan sinun kanssasi ja siksi uskoisi myös sinua kaikkina aikoina.” (2. Moos. 19:9)
”Koko kansa oli todistamassa jylinää ja leimahtelua. Se kuuli, miten torvi soi, ja näki, miten vuori savusi. Ihmiset vapisivat tämän nähdessään ja pysyttelivät loitolla. He sanoivat Moosekselle: Puhu sinä
meille, me kuuntelemme. Mutta Jumala älköön puhuko meidän kanssamme, se on meille kuolemaksi. Mooses vastasi kansalle: ÄLKÄÄ PELÄTKÖ. Jumala on tullut tänne pannakseen teidät koetukselle ja herättääkseen teissä pelon ja kunnioituksen häntä kohtaan, ettette enää tekisi syntiä.” (2. Moos. 20:18-20)
Matkalla Siinaille israelilaiset olivat käyttäytyneet huonosti, vaikka olivat juuri saaneet kokea ihmeellisen pelastuksen Egyptistä. Miten Jumala saisi heidän huomionsa tarpeeksi pitkäksi ajaksi, jotta voisi paljastaa itsestään enemmän? Toimisiko hiljainen ääni? Entä kyyneleet? Lempeys?
Israelin kansa oli elänyt pitkään orjuudessa, kovan vallan alla. Vain dramaattinen voiman näyte herättäisi kunnioitusta ja vakuuttumista siitä, että Jumala kykenee heitä auttamaan. Toimiessaan tilanteessa tarvittavalla tavalla Jumala otti suuren riskin tulla ymmärretyksi pelottavana, kauhistuttavana jumaluutena – ei rakastettavana ystävänä. Mutta riski oli otettava, jotta kontakti säilyisi. Ilman pelonsekaista kunnioitusta he eivät kuuntelisi, eivätkä ottaisi Jumalan puhetta vakavasti. ”Herran pelko on viisauden ALKU, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.” (Sanal. 9:10) Jumalan pelko on viisauden alkupiste, josta mennään eteenpäin. Jumala on valmis tulemaan jopa vihatuksi ja väärinymmärretyksi, jotta vain voisi auttaa kansaansa. Lapsellisella tasolla olevat tarvitsevat pelkoa suojelemaan heitä ja oppiakseen uutta.
Välittäisitkö sinä niin paljon, että tekisit samoin?
Jos koulussa on tulipalo, joutuu lempeä ja rakastava opettaja huutamaan ja karjumaan saadakseen aina vaan hälisevän luokan huomion, jotta saisi heidät turvallisesti ulos rakennuksesta. Mutta joku voi kuvata tilanteen ja todistaa somessa kaikille, miten hirveä opettaja hän on. Opettaja näyttää siinä hetkessä pelottavalta ja arvaamattomalta - koska rakastaa lapsia ja tekee kaikkensa heidän turvallisuutensa eteen.
Jumala on valmis ottamaan samanlaisen riskin, kun hän toimii ääritilanteissa kansansa parhaaksi tai yrittää opettaa heitä. ”Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.” (Hepr. 12:6) Kreikankielinen sana
kurittaa tarkoittaa itse asiassa opettaa, kouluttaa, kasvattaa, nuhdella. Kun Jumala kouluttaa ja kasvattaa ihmisiä, vielä lapsellisessa vaiheessa olevat ihmiset näkevät hänet ankarana, arvaamattomana.
”Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan.” (Sanal. 3:11,12)
”Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osalliseksi hänen pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden.” (Hepr. 12:10,11)
Raamattu antaa kuvan Jumalasta, joka välittää niin paljon ihmisistä, että hän tekee kaikkensa heidän eteensä silläkin uhalla, että hänet ymmärretään aivan väärin ja hänestä aletaan väittää valheita. Mieluiten Jumala puhuu hiljaisella äänellä – kuten Elialle. Mutta jos emme ole kykeneviä kuulemaan hiljaista ääntä, puhuu hän maanjäristyksen, tuulen ja tulen kautta. Todella vaarallisissa tilanteissa Jumalan on täytynyt ryhtyä äärimmäisiin toimenpiteisiin, jotta on saanut uuden mahdollisuuden puhua ihmisille ja saada heistä ystäviä, jotka luottavat häneen. Hän on vielä halunnut antaa ihmisille mahdollisuuden saada selville, ettei Jumalaa tarvitsekaan pelätä.
Mooses tunsi Jumalan ja hän ei pelännyt häntä, vaikka muut Siinain juurella olivat kauhistuneita. ”Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin, niin kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle.” (2. Moos. 33:11) Mooses väitteli Jumalan kanssa, antoi neuvoja, keskusteli. He olivat ystäviä.
Saul luuli tekevänsä Jumalan työtä ja puolustavansa totuutta, vaikka hän itse asiassa oli Jumalan vihollinen. Hän palveli epäystävällistä jumalaa. Jumalaa, joka käyttäisi pakkoa ja väkivaltaa saadakseen ihmiset luopumaan harhaopista. Siksi Saul pystyi avustamaan kivityksessä. Olihan Jumalakin määrännyt kivittämään ja tappamaan! ”Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan.” (Apt. 9:1)
Miten Jumala voisi saada tämän vihaisen ja väkivaltaisen miehen, joka palveli vihaista ja väkivaltaista jumalaansa tulemaan ystävällisen Jumalan ystävälliseksi ystäväksi?
Jumala valitsi kohdata Saulin Damaskoksen tiellä dramaattisella tavalla, koska Saul ei kuullut hiljaista kuiskausta. Kirkas valo, ääni, näön menetys. Pelottavaa, mutta toimivaa. Kun Saul tajusi olleensa väärällä puolella, hän varmaan ihmetteli miksei Jumala tuhonnut häntä heti. Niinhän itse olisi tehnyt! Väärässä olevat tuhotaan! Outoa!
Tässä vaiheessa Jumala olisi voinut antaa liudan käskyjä Saulille ja hän olisi ruvennut kuuliaisesti niitä noudattamaan, mutta Jumala halusi hänestä aidon ystävän, ei pelkästään uskollista palvelijaa. Niin Saulia kehotettiin menemään kaupunkiin odottamaan. Jumala halusi hänen tutustuvan itseensä. Ananias tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Isiemme Jumala on valinnut sinut TUNTEMAAN tahtonsa, NÄKEMÄÄN Vanhurskaan ja KUULEMAAN HÄNEN OMAN ÄÄNENSÄ. Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut.” (Apt. 22: 14,15)
Paavalin toiminta Korinttin hyvin hankalan ja vaikea seurakunnan kanssa kertoo, miten Paavali itse oli muuttunut kohdattuaan YSTÄVÄLLISEN Jumalan. Enää vallan väärinkäyttö ei kuulunut hänen toimintatapoihinsa.
”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta.” (1. Kor. 11:1) Teologisessa kiistassa hän sanoi: ”Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.” (Room. 14:5)
Ensiksi Paavali vetosi korinttilaisiin rakkaudella. Heille hän kirjoitti rakkaudesta, mutta heihin se ei tehnyt vaikutusta ja he hylkäsivät hänen opetuksensa. Ennen kohtaamistaan Jumalan kanssa Paavali olisi kyllä tiennyt mitä tehdä – vankilaan ja kivitykseen! Mutta nyt hän päätti mennä tapaamaan heitä. Hänelle oltiin epäkohteliaita ja häntä haukuttiin ja hänen arvovaltansa kyseenalaistettiin. Kyllähän Paavali kirjoittaa isoja, mutta läsnäollessaan hän on heikko ja puheissaan vajaa!
Korinttilaiset eivät ottaneet Paavalia tosissaan ennen kuin he oppisivat kunnioittamaan häntä. Paavali palasi Efesoon miettimään, mitä tehdä. Hän päätti toimia kuten Jumala toimi Siinailla – korottaa äänensä ja kirjoitti kirvelevän kirjeen. Se oli niin ankaraa tekstiä, että hän itki kirjoittaessaan. Hän pelkäsi tulevansa väärinymmärretyksi, eikä malttanut odottaa vastausta vaan lähti takaisin Korinttiin. Hän jopa katui kirjoittamaansa. Mutta matkalla hän sai tietää, että hänen hätätoimenpiteensä oli toiminut. Hänen kirjeensä oli vastaanotettu pelonsekaisesti, ja nyt korinttilaiset olivat valmiita kuuntelemaan.
Joosuan kirjan 7. luvussa kerrotaan, miten Akan oli ottanut saalista itselleen vaikka ei pitänyt. 7:25 Joosua sanoi: Miksi syöksit meidät onnettomuuteen? Tänä päivänä Herra syöksee sinut onnettomuuteen. Israelilaiset kivittivät kuoliaaksi Akanin ja hänen omaisensa ja polttivat heidän ruumiinsa…. Näin Herran viha lauhtui.” Miten voimme ymmärtää tämän?
Tullessaan Kaananin maahan oli tärkeää, että israelilaiset oppisivat luottamaan Jumalaan ja ottamaan hänet niin vakavasti, että tekisivät kuten hän käski. He olivat kaikki suuressa vaarassa, eikä heistä pitänyt tuleman itsekästä ryöstelevää roskajoukkoa. Älkää ottako saalista itsellenne!
Silloin elettiin aikaa, jolloin ihmishenki oli halpa, ja kansa itse oli ehdottanut sääntöä: ”Rangaistakoon kuolemalla jokaista, joka kapinoi käskyjäsi vastaan, eikä tottele sinua kaikessa mitä käsket tehdä.” (Joosua 1:18)
He toimivat oman aikansa arvojen ja toimintatapojen mukaisesti. Vielä lapsellisessa kehityksen vaiheessa olevat tarvitsevat rangaistuksen uhkaa toimiakseen oikein ja ollakseen valmiita kuuntelemaan. Kuten Paavali itki kirjoittaessaan ankaraa kirjettä, itki varmaan Jumalakin Akanin kohtaloa.
Voimmeko siis oikeasti luottaa Jumalan ystävällisyyteen ja olla hänen ystäviään?
Raamatusta löytyy Jumala, joka on kaikkivaltias ja voimallinen, mutta myös yhtä armahtava, ystävällinen ja luotettava, jonka suuri päämäärä on johtaa lapsensa ymmärtävän, aidon ystävyyden vapauteen. Matkalla tähän on Jumala valmis tekemään mitä tarvitaan, myös sellaista, joka voidaan
ymmärtää väärin. Hänen viholliset ja pintapuolisesti asioita katsovat näkevät epäystävällisen Jumalan. Mutta hänen ystävänsä näkevät luotettavan Jumalan.
Ilman luottamusta ei ole ystävyyttä.
Tänä vuonna haluan kutsua sinut mukaan kohtaamaan Jumalaa luotettavana ystävänä. Minä sanon teitä ystäviksi – sanoi Jeesus. Mitä me sanomme hänestä?
Ansku Jaakkola
Saarna 14.8. 2021 Jyväskylässä
Lähteitä:
Raamattu
Graham Maxwell: Servants or Friends? Another Look at God
Harold K. Moulton: The Analytical Greek Lexicon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti