Jyväskylän adventtiseurakunta

-Avoimet ovet, avoimet sydämet, avoin Jumalan syli-

16.12.2016

Minä ilimotan ihan ilosen asijan: teille on syntynnä Vapahtaja, jok on Ristus Herra

Tervetuloa iloitsemaan Jumalan ihmiseksitulon ihmeestä: Jeesuksen syntymästä.

Jouluinen perhekirkko la 17.12. klo 11

JEESUS ON VALOMME, SIKSI MEILLÄ ON RAUHA

Jouluista ylistystä Jumalalle, lastenesityksiä, lasten joulurauhan julistus, jouluevankeliumi savoksi ja pohjanmaaksi, kaikenikäisten yhteinen raamattutunti "Mitä Jeesus minulle merkitsee".

Saamme antaa myös ihania lahjoja Jeesukselle:
-rukoilemme siunausta kolmelle vauvalle.
-otamme vastaan uuden jäsenen Kristuksen ruumiiseen.
-voimme antaa oman taloudellisen kiitoslahjan (liittouhri ja lahja Jyväskylän seurakunnalle)

Jouluista musiikkia tuovat juhlaamme Linnea Lehti, Viola Komsi, Juho Lehti, Sifa Nyirambabazi ja Faustin Heshima, lauluryhmä ja Mirka Konttinen (viulu), Venla Karikko (huilu), Ari Hienonen (piano).

Jumalanpalveluksen jälkeen nautimme yhdessä joulupuurosta ja -keitosta, glögistä ja pipareista. Lapsille on joulupussit. "Joulujumppakin" on tiedossa ja halutessasi voit tuoda mukanasi jonkun leikin leikittäväksemme.

Joten, kuten enkeli savonkielellä sanoi: Elekee työ pelätä tyhjee, sillä kahtokee, kun minä ilimotan teille ihan ilosen asijan, jok on tulova kaekelle kansalle: teille on tänä päevänä syntynnä Vapahtaja, jok on Ristus Herra, Tuavetin kaapunnissa.

Ja sama eteläpohjalaisittain: Äläkää ny turhia peliästykö! Mull'on teille iloonen sanoma, isoo ilo kaikelle kansalle. Tänä päivänä teille on Raavirin kaupungis syntyny Vapahtaja. Se on Kristus, Herra.

Tervetuloa juhlimaan yhteistä Vapahtajaamme!

27.10.2016

Rukousviikko 29.10.-5.11. 2016

RUKOUSVIIKKO 2016
29.10. - 5.11.

sa 29.10. teemapäivä ILMESTYSKIRJA TÄNÄÄN, Kalervo Aromäki
su 30.10. klo 18 rukouskokous, Maarit Uimonen
ma 31.10. klo 18 rukouskokous, Pekka Pihl
ti 1.11. klo 18 rukouskokous, Ritva Lehti
to 5.11. klo 18 naisten rukousilta, Ansku Jaakkola
sa 5.11. klo 11 KIUSAUS SELITTÄÄ MIKSI JOKU KÄRSII, raamattutunti ja ehtoollinen, Ansku Jaakkola

”Yhdessä rukoileminen merkitsee aina siunausten saamista.
Meidän on tärkeä kokoontua yhteen ja rohkaista toinen toistamme.”
(Ellen White)

Tervetuloa!

14.10.2016

Ilmestyskirja tänään - teemapäivä 29.10. 2016

Teemapäivä 29.10. 2016

ILMESTYSKIRJA TÄNÄÄN

Opettajana KALERVO AROMÄKI, joka on paneutunut Raamatun salaperäiseen Ilmestyskirjaan pohtien mikä sen merkitys voisi olla tänään kristityn elämässä. Millaisia näkökulmia kokemus perheneuvojana, työyhteisökouluttajana, terapeuttina ja pastorina avaa Ilmestyskirjan ymmärtämiseen?

klo 11.00 raamattutunti  ”Jobin suru – onko elämä elämisen arvoista?” (Jobin kirja)
klo 12.00  Häviäjästä voittajaksi  (Ilmestyskirja)
klo 13.00 NYYTÄRIT
klo 14.30 Levollisuus (Ilmestyskirja)
klo 15.30 Jaksaminen (Ilmestyskirja)

Jyväskylän adventtikirkko, Ilmarisenkatu 18.
Vapaa pääsy. Tervetuloa.

30.9.2016

Valitettavasti ei pelkkää teoriaa: kärsimyksen ongelma

KÄRSIMYKSEN ONGELMA
-valitettavasti ei pelkkää teoriaa

Lauantain raamattutunnit syvien kysymysten äärellä:
Miksi elämme pahassa maailmassa?
Jos Jumala on hyvä ja kaikkivoipa,
miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?
Miten elää maailmassa, jossa on kärsimystä ja pahuutta?

Jobin kirja, yksi Raamatun varhaisimmista kirjoista, kurkistaa alueelle, joka on kaukana meistä ja kuitenkin hyvin lähellä. Tämä yhden miehen tarina on samalla tarina meistä, sillä usein joudumme kärsimään tavalla, jossa ei tunnu olevan mitään järkeä.

 Tervetuloa Jobin kirjan äärelle lauantaisin klo 11 syksyllä 2016. Vapaa pääsy. 

1.10.            Onnettomia ja onnellisia loppuja
8.10.            Hyvän ja pahan välinen konflikti
15.10.         Hyvähän Jumalaan on luottaa kun kaikki menee hyvin
22.10.          Jumala ja ihmisten kärsimys
29.10.         Jobin suru – onko elämä elämisen arvoista?
5.11.            Kiusaus yrittää selittää miksi joku kärsii
12.11.         Kärsivän syyttäminen
19.11.         Kärsimys on epäoikeudenmukaista
26.11.         Toivon jäljillä
3.12.            Pahuuden selittämättömyys
10.12.         Jumala vastaa – ja kysyy
17.12.         Lunastajani elää
24.12.         Mies, johon Jumala luotti
31.12.         Jobin kirjan opetuksia

Jyväskylän adventtikirkko, Ilmarisenkatu 18

11.8.2016

Luontokirkko la 13.8. 2016 klo 11 Naissaaressa

Keski-Suomen luontosapatti 13.8. 2016

Toiminnallinen kaikenikäisten perhekirkko klo 11.00
Jyväskylän Vaajakosken NAISSAAREN kauniissa, historiallisessa puistossa.

Ansku Jaakkola, Sirpa Iivari, Pertti Vehkavuori, Rebekka Tuutti.
Kuvasaarna "Jumala rakastaa vääriä valintoja tehneitä."
Raamattutunti "Jeesuksen kosketus". Lapsille puuhaa!

Ota mukaan istuin(alusta), Raamattu, eväät, juotavaa, sään mukaiset vaatteet.

Lähellä on Uimalanniemen uimaranta, Kanavuoren luontopolku, Naissaaren kahvila, Vaajakosken sulku, nuotiokatos, kalaportaat, frisbeegolfrata.

Osoite: Naissaarentie 1, Vaajakoski, Jyväskylä

Ajo-ohje Jyväskylästä: Moottoritietä Vaajakoskelle, moottoritien päätyttyä käänny Lahti/Kuopio suuntaan, pian sillan jälkeen käänny vasemmalle Naissaari. Parkkipaikka heti vasemmalla. Kävele Pitkänpytingin- tai Naissaarentietä puiston päätyyn. Kokoonnumme nurmikentällä isojen kuusten luona. (Lähellä kesäteatterin katos.) ESTEETÖN PÄÄSY.

Bussilla Jyväskylästä: 1, 2, 38, 43 Vaajakosken keskustaa, sieltä kävelymatka. 1:llä pääsee vielä lähemmäksi: yksi pysäkki pitemmälle (Haapaniemeen käännyttyä, tien toisella puolella iso Amiraalin kyltti.) Tien toiselta puolelta Varassaarentietä nelostien ali, sitten Veteraanipuistoa ylös sillalle ja siitä eteenpäin Naissaareen.

Tervetuloa viettämään luontosapattia yhdessä!
(Huom! 13.8. ei jumalanpalvelusta Jyväskylän advkirkolla)

27.7.2016

Luontokirkko





LUONTOKIRKKO
13.8.2016
klo 10.00
Jyväskylän, Lievestuoreen ja Suolahden seurakuntien yhteinen jumalanpalvelus Naissaaressa, Vaajakoskella. Naissaari sijoittuu Vaajakosken keskustan kupeeseen, Päijänteen ja Leppäveden yhtymäkohtaan. Puistoaluetta voisi kuvailla Jyväskylän kauneimmaksi.


Luontokirkossa mukana Ansku Jaakkola, Sirpa Iivari ja Rebekka Tuutti perheineen. Tule sinäkin ja tuo perheesi ja ystäväsi.


Jumalanpalveluksen jälkeen syödään omia eväitä itse tuomilla retkivilteillä ja nautitaan yhdessäolosta. Iltapäiväksi saaressa on monenlaista tekemistä. Halukkaat voivat uida puiston toisella puolella olevalla hiekkarannalla tai pelata rantalentopalloa. Saaressa on myös frisbeegolfrata. Kanavuoren upealle luontopolulle pääsee Naissaaren parkkipaikalta, jossa tarkemmat opasteet. Mukavaa tekemistä löytyy siis jokaiselle.


Tervetuloa viettämään mukavaa päivää yhdessä Naissaareen!


Lisätiedot Sirpa Iivari, 0504677405, sirpa.iivari@adventtikirkko.fi





19.7.2016

Lapsiperheiden retkipäivä Ysitien lemmikkiin

Ke 27.7. Lapsiperheiden yhteinen retkipäivä Ysitien lemmikkiin.

Jokainen kustantaa itse itsensä ja tuo omat eväät, mutta jos meitä tulee väh. 20 hengen ryhmä yli 5 vuotiaiden lippuhinta puolittuu.

Liput: alle 1-v. 0 €, alle 5-v. 5 € , muut 10 €, perhelippu 40 €.

Ysitien Lemmikki on paikka, jossa voi tehdä monenlaista: nähdä eläimiä, ratsastaa ponilla, leikkiä ja grillata. Paikan päällä myös kahvio.
www.ysitienlemmikki.fi

Tule mukaan viettämään mukavaa päivää yhdessä! Lapsille pieni yllätys seurakunnan puolesta. Tavataan portilla klo. 10.00.

Lisätiedot Sirpa Iivari, 050 4677405.

14.7.2016

Musiikkijumalanpalvelus ELÄMÄN MATKA la 16.7.

ELÄMÄN MATKA
musiikkijumalanpalvelus la 16.7. 2016 klo 10

Siikasalmen adventtiseurakunnan kuoro ja nuoret
Saarna ja lastenkertomus Elsa Poikonen
Raamattutunti Jari Keronen
Koululaiset Noora Keronen
Pienet lapset Annika Keronen

Jumalanpalveluksen jälkeen nyyttärit.

 TERVETULOA!

27.6.2016

Kansainvälisesti arvostettu armenialaisen patristiikan asiantuntija ABRAHAM TERIAN Jyväskylässä la 2.7. 2016

Emeritusprofessori ABRAHAM TERIAN Jyväskylässä la 2.7. 2016.


Vieraamme Abraham Terian on varhaiskristillisyyden kansainvälisesti arvostettu asiantuntija. Hänen erityisalaansa kuuluvat varhaiskristillisyyden hellenistiset ja juutalaiset juuret, varhaiskristillinen kirjallisuus, arkeologia, antiikin historia ja Raamatun kielet. Terian on maailman arvostetuimpia armenialaisen patristiikan asiantuntijoita.

Terian kasvoi Jerusalemissa ja on toiminut oppaana Jerusalemissa ja Israelissa kuusi vuotta. Hänellä on BA tutkinto historiasta ja Raamatun kielistä, maisterin tutkinto arkeologiasta ja antiikin historiasta ja tohtorin tutkinto Baselin yliopistosta aiheena varhaiskristillisyyden hellenistiset ja juutalaiset juuret.

Terian on opettanut monissa yliopistoissa (St. Nersess Armenian Seminary, University of Chicago, Andrews University, Hebrew University). Hänen nykyinen tittelinsä on Professor Emeritus of Early Christianity, Fellow of the National Academy of Sciences Republic of Armenia, Fulbright Distinguished Chair in the Humanities.

Abraham Terian on myös nöyrä ja miellyttävä mies, jonka kautta Jumalan armo ja rakkaus välittyvät. Hänellä on sekä erinomainen Raamatun ja Raamatun maailman tuntemus että kyky opettaa Raamattua ymmärrettävästi ja uusia näkökulmia avaten. Tervetuloa rakentumaan hänen syvällisestä Raamatun ja Raamatun tutkimuksen ymmärryksestään.

Jyväskylän Adventtikirkko 2.7. 2016 klo 10. Vuoden paras saarna tiedossa! Tulkkaus suomeksi. Vapaa pääsy.

24.6.2016

Juhannuskirkko

Lyhyen kaavan juhannuskirkossa 25.6. klo 10 "Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus" raamattutunti ja lastenkertomus Ansku Jaakkola.

Olen teidän kanssanne joka päivä, sanoi Jeesus.
Hyvää juhannusta!

21.6.2016

Liepeen jumalanpalvelukset kesätauolla 13.8. saakka

LIEVESTUOREEN adventtikirkossa kesätauko: jumalanpalveluksia ei ole 11.6.- 13.8. välisenä aikana.

Siunattua kesää kaikille! t. Liepeen väki

10.6.2016

Jumalanpalvelus 11.6. kesäjuhlilla

JYVÄSKYLÄN ADVENTTIKIRKOSSA ei ole jumalanpalvelusta la 11.6. Olemme Suomen Adventtikirkon kesäjuhlilla Helsingissä.

Mukaan pääsee ainakin kolmella tavalla:
1) Kuusamon bussi pysähtyy pe klo 13 Jyväskylässä (vielä ehtii!) soita Paavo Hautalalle, 040 874582.
2) La 11.6. klo 6 bussi lähtee Jkl advkirkolta. Mahdolllisia paikkoja voi kysyä Ansku Jaakkolalta, 044 0231967.
3) Netistä: https://media7.adventists.fi

Tervetuloa tai siis tervemenoa :-)

25.5.2016

Adventtikirkon kesäjuhlat 10.-11.6. Helsingissä

Pitkästä aikaa voimme toivottaa sinut tervetulleeksi Suomen Adventtikirkon kesäjuhlille!
Ne pidetään 10.-11.6. Helsingissä Kulttuuritalolla.

Teemana on "Pidä kiinni".

Kalervo Aromäki: "Tämän vuoden juhlien teema rohkaisee meitä pitämään kiinni Jeesuksesta. Kun kaikki ympärillämme muuttuu, epävarmuus ja epäusko helposti valtaavat mielen. Mutta Jeesus on ja pysyy. Ja Hän tulee pian takaisin. Tässä varmuudessa voimme suunnata huomiseen. Uskomme ja rukoilemme, että nämäkin juhlat vahvistavat uskoamme ja luottamustamme Jeesukseen. Olet sydämellisesti tervetullut Kulttuuritalolle Helsinkiin."

Jyväskylästä järjestetään linja-autokyyti mikäli lähtijöitä ilmoittautuu tarpeeksi, että saadaa kulut katettua.
Lähtö: sa 11.6. klo 5.30 Jyväskylän adventtikirkolta. Reitti kulkee Heinolan kautta. Ajo-aika 3,5 h.
Lähtö: sa 11.6. klo 20.30 Helsingin kulttuuritalolta.

Kuljetus on siis kätevästi suoraan juhlapaikalle ja juhlapaikalta. Ei tarvitse seikkailla pitkin Helsinkiä ja etsiä oikeaa paikkaa. :-)

Hinta: 30 €. Hinta halpenee, jos linja-auto tulee täyteen.

Ilmoittautumiset viimeistään su 29.5. mennessä (mielellään mahd. pian, jotta voidaan varmistaa tilaus): Ansku Jaakkola, 044-0231967, ajaakkola@post.harvard.edu

Lisätietoa kesäjuhlista: https://kesajuhlat.adventist.fi/

Kesäjuhlien ohjelma:
PERJANTAI 10.6.
18.30 - 19.30  PIDÄ MINUSTA KIINNI Raamattutunti, Sakari Vehkavuori
 20.00 21.15  KUNNIA JUMALALLE  Konserttu Triangelos, Norja, www.triangelos.fi

SAPATTI 11.6.
09.30 - 10.15  MINÄ TULEN PIAN - PIDÄ KIINNI Raamattutunti  Timo Flink
 10.30 - 12.15  JEESUS – PIDÄ KIINNI Jumalanpalvelus koko seurakuntaperheelle,  Kalervo Aromäki
14.15 - 15.00 MITÄ SINULLA ON  Harri Saarinen, Ansku Jaakkola

15.15-16.15. Kanavat 1
1. Adventistinen identiteetti, Kalervo Aromäki
 2. Uutta elämää seurakunnissa, Atte Helminen, Kimmo Ilola, seurakuntalaisia
3. Bible talks, Ioannis Giantzaklidis (in English)
4. Hyvä mieli - parempi elämä, Aimo Helminen
5. Pidä kiinni! Lapsista ja nuorista, Jani Virolainen
6. Hyvinvoinnin evankeliumi, Ruut Palviainen ja Marko Helle
7. Bible art, Maarit Korpijärvi (omat raamatut mukaan)
16.30-17.30. Kanavat 2
1. Lopunajan profetiat, Kai Arasola
2. Ihmisiä kohtaamaan, Heimo Lempinen
3. Koko elämä Herralla, Kaarina Villa
4. Virkailijoiden kyselytunti, Kalervo Aromäki, Harri Saarinen
 5. New Life in Churches, Atte Helminen, Kimmo Ilola, seurakuntalaisia(in English)
6. Armoa ruuhkavuosien puristukseen, Ritva Kuusisto
7. Bible art, Maarit Korpijärvi (omat raamatut mukaan)

 18.30 - 20.30  ROHKEUTTA ON  Kimmo Ilola, "Rohkeutta on" -musikaali, Tampereen kristillinen koulu

11.5.2016

Jumalanpalvelus radioidaan 14.5.

Jumalanpalvelus 14.5. klo 10

Musiikki lauluryhmä Eloa
Juonto Pekka Pihl
Lastenkertomus Sirpa Iivari
Rukoushetki Rebekka Tuutti, Bisore Nzitonda
Saarna Ansku Jaakkola

Lastenkirkko Helena Mäkelin-Juvonen

Tervetuloa!

Jumalanpalvelus radioidaan Yle 1:lle, tulee ulos viikon päästä sunnuntaina.

6.5.2016

Syytä juhlia: kastejuhla, äitienpäivän perhekirkko, lapsen siunaus

La 7.5. 2016 klo 10
Perhekirkko, Sirpa Iivari, Helena Mäkelin-Juvonen, lastenesityksiä

Kastejuhla ja lapsen siunaus, Ansku Jaakkola

Juhlanyyttärit kastettujen ja äitienpäivän kunniaksi.

Tervetuloa juhlimaan!

25.4.2016

Hyvää vappua - ja simaa ja munkkeja! PERJANTAINA 29.4. klo 8-13

Kiiteltyä kotitekoista simaa ja tuoreet, kaupungin parhaat munkit vapuksi:

VAPPUMYYJÄISET perjantaina 29.4. 2016 klo 8-13
Jyväskylän adventtikirkon pihassa, Ilmarisenkatu 18.

Kotitekoista SIMAA 3€ / l

Itsetehtyjä, paistotuoreita MUNKKEJA 1,20 € kpl

Monipuolinen KIRPPUTORI

LEIVONNAISIA:
tiikerikakku, suklaakakku, toscakakku 8 €
kasvispiirakka 8 €
mokkapala 2 €
toscapala 2 €
rahkapuolukkapiirakkapala 2 €
sämpylät 1 € pussi
kääretorttu 4,50 €
mustaviinimarjamehu 4,50 € pullo

Viime vuosina ovat simat ja munkit menneet kaikki. Nyt niitä on valmisteilla enemmän kuin koskaan... mutta etukäteistilauksella voit varmistaa saatavasi (ja kiilata jonossa):
Etukäteistilaukset: 050 3610102

Tervetuloa ja hyvää vappua!
Jyväskylän adventtiseurakunta


21.4.2016

Vappumyyjäiset perjantaina 29.4. klo 8 - 13

Perinteiset
VAPPUMYYJÄISET
ovat tänä vuonna vapun aatonaattona eli PERJANTAINA 29.4. 2016 klo 8-13

Kotitekoista SIMAA
Itsetehtyjä, paistotuoreita MUNKKEJA
Herkullisia LEIVONNAISIA
Monipuolinen KIRPPUTORI

Tervetuloa!

Jyväskylän adventtikirkon piha, Ilmarisenkatu 18
Etukäteistilaukset: 050 3610102

1.4.2016

Sinapinsiemenen verran

Jumalanpalvelus la 2.4. klo 11
"Sinapinsiemenen verran", Salla Nieminen saarnaa.
Raamattutunti Matteuksen evankeliumista, Ansku Jaakkola
Kinyarwandan- ja englanninkielinen ryhmä.
Lähetysterveiset Sifa Nyirambabazi
Lastenkirkko Helena Mäkelin-Juvonen
Koululaiset Francoise Mukashyaka

ENGLISH TRANSLATION PROVIDED. Please, join us for spiritual nourishment.

Tervetuloa saamaan hengellistä ravintoa!

10.3.2016

"Etkö kuullu sä kelpaat kyllä..."

la 12.3. klo 11 jumalanpalveluksessa Kai Rasmus: "Etkö kuullu sä kelpaat kyllä..."
Oma kokemus: Salla Nieminen.
Musiikki: Mirka Konttinen.
Lastenkirkko Helena Mäkelin-Juvonen, koululaiset Rauno Lehti.
Rukouspalvelussa palvelee Ansku Jaakkola.

Niin, sä kelpaat kyllä, tervetuloa!


7.3.2016

Tutustu Jeesukseen

JEESUKSEN SEURAAJANA
Tule tutustumaan paremmin tai ensimmäistä kertaa Jeesukseen ja hänen elämäänsä.

Torstaisin klo 11-12

Kevät 2016: 10.3., 24.3., 7.4. ja 21.4.

Teekupposen äärellä Ansku Jaakkola ja Sirpa Iivari.

"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Joh. 14: 9b

Jyväskylän adventtikirkolla
Ilmarisenkatu 18


24.2.2016

Naisten rukousillat torstaisin

NAISTEN RUKOUSILTA to 25.2. klo 18 Jyväskylän adventtikirkolla.

"Kuule rukoukseni, Herra, nouskoon huutoni sinun luoksesi!" (Psalmi 102).

Muut kevään2016  päivät: torstain 17.3., 7.4., 28.4., 19.5., ja 2.6.

Tervetuloa yhdessä lähestymään Jumalaa. Elämän ei tarvitse olla järjestyksessä jotta niin voisi tehdä.

15.2.2016

Sydämeltä sydämelle: Jeesukselta sinulle

Tervetuloa mukaan kevään 2016 Sydämeen kaiverrettu -raamattuhaasteeseen.

Kaipaatko syvempää kokemusta Jumalan läsnäolosta? Jumalan sana tulee eläväksi, kun se on sydämeen kaiverrettu. Silloin Jumala voi puhua sinulle sen kautta arjen keskellä, ja voit nojata Jumalan sanaan missä ja milloin vaan.

Haastamme sinut opettelemaan ulkoa yhden Jeesuksen ajatuksen helmikuusta kesäkuuhun 2016. Näin kaiverrat sydämeesi Jumalan sanaa.

Olemme keränneet Matteuksen evankeliumista lyhyitä lauseita ja ajatuksia Jeesukselta. Ne ovat lyhyitä ydinajatuksia, jotka on helppo oppia jopa googlettamaan tottuneelle sukupolvelle. Samalla kannattaa opetella paikka, josta jae löytyy. Näin raamatuntuntemuksesi kasvaa ja sinun on helpompi käyttää oppimiasi jakeita arkipäivässäsi.

Sydämeen kaiverrettu -blogimuodossa
Facebookissa

4.2.2016

Ystävien laskiainen su 14.2.

Jyväskylän adventtiseurakunta kutsuu:

YSTÄVIEN LASKIAINEN
Koko seurakunnan yhteinen ulkoilupäivä SU 14.2. klo 13 alkaen
Kallioniemen leiritilalla, Finnintie 400, Laukaa

Vietetään yhdessä iltapäivää ulkoilmassa nauttien talvisäästä. Voit laskea pulkkamäkeä, tehdä lumitaidetta, hiihtää, kävellä, leikkiä tai vaikka hypätä avantoon toiveittesi mukaan. Lopuksi yhdessä nautitaan laskiaispullia ja lämmintä mehua.

Ota mukaan ulkoiluun sopivat vaatteet ja evästä, jos haluat. Voitko myös tuoda suksia ja monoja (eri kokoja) niin uudetkin hiihtäjät pääsisivät kokeilemaan lajia?

Mahdollisuus maksulliseen lounaaseen klo 13 (yhdessä polunkävijöiden talvitaitotapahtumaan osallistujien kanssa) niille, jotka ilmoittautuvat siihen ti 9.2. mennessä.

Tarvitsetko kyytiä tai voitko tarjota kyytiä? Kerro mahdollisimman pian Sirpa Iivarille, p. 050-4677405, sirpa.iivari@adventtikirkko.fi

Tervetuloa kaikenikäiset ystävien ja tuttujen kera!

8.1.2016

9.1. 2016 jumalanpalvelus

Siunattua alkanutta vuotta 2016!

Sapattina 9.1. klo 11 jumalanpalveluksessa Kai Rasmus saarnaa ja johtaa raamattutunnin. Lapset Sirpa Iivari, koululaiset Raili Grekov. Rebekka Tuutti juontaa. Tervetuloa yhdessä Jumalan parantavan ja voimistavan sanan ääreen!

Tervetuloa!

9.1. suunnitellut kastejuhla ja nyyttärit siirtyvät eteenpäin sairastumisen vuoksi.