8.9.2015

Kristilliset kirkot kehitysyhteistyön puolesta

Jyväskylän adventtiseurakuntana yhdymme alla olevaan vetoomukseen.
 
Kirkonjohtajat vetoavat kehitysyhteistyön puolesta
 
Me allekirjoittaneet Suomen kristillisten kirkkojen johtajat vetoamme maan hallitukseen, että se kohtuullistaisi kaavailtuja kehitysyhteistyön leikkauksia. Kansantalouden kannalta välttämättömät leikkaukset tulisi kohdentaa niin, etteivät niiden vaikutukset pahenna kaikkein köyhimpien hätää Suomessa tai kehitysyhteistyön kohdemaissa.
 
Kehitysyhteistyö on tehokas tapa rakentaa globaalia turvallisuutta, ehkäistä terrorismia ja vähentää syitä lähteä maanpakoon ja siirtolaiseksi. Kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen tekemä kehitysyhteistyö on vaikuttavaa, koska se tavoittaa kaikkein haavoittuvimpia ihmisryhmiä. On pidettävä huoli siitä, etteivät tehdyn työn tulokset leikkausten seurauksena vaarannu ja ettei kehitysyhteistyön ammattitaito katoa.
 
Meidän tulisi muistaa, kuinka Suomi vielä vähän aikaa sitten oli apua vastaanottava maa. Kultainen sääntö, jonka löydämme eri maailmanuskontojen opetuksesta, haastaa ylittämään itsekkyyden: ”Kaikki, minkä tahdot-te ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matt. 7:12)
 
7.9.2015
Arkkipiispa Kari Mäkinen, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko
Piispa Teemu Sippo SCJ, Katolinen kirkko Suomessa
Kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen, Suomen Vapaakirkko
Piirikunnanjohtaja Pasi Runonen, Suomen Metodistikirkko
Distriktsföreståndare Mayvor Wärn-Rancken, Finlands svenska metodistkyrka
Samfundsföreståndare Peter Sjöblom, Finlands svenska baptistsamfund
Kirkonjohtaja Jari Portaankorva, Suomen Baptistikirkko
Eversti Johnny Kleman, Pelastusarmeija
Kirkonjohtaja Kalervo Aromäki, Suomen Adventtikirkko
Samfundsledare Håkan Björklund, Missionskyrkan i Finland
The Revd Tuomas Mäkipää, The Anglican Church in Finland
Senior Pastor Samuel Vogel, International Evangelical Church
Johtaja Pekka Havupalo, Suomen Helluntaikirkko
Puheenjohtaja Kenneth Grönroos, Finlands svenska Pingstmission
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti